Business Kuopio

 

Positiivisuuden voimasta

20.8.2018

Pääsin tässä männä talvena muiden K-Market -kauppiaiden kanssa kuulemaan psykoterapeutti-valmentaja Minna Kurttilaa, joka puhui mainioin esimerkein positiivisen ajattelun voimasta muutoksen johtamisessa. Hän mm. muistutti vanhasta ohjeesta liikennevaloista: punaisten valojen asiat ovat niitä, joihin en voi vaikuttaa, enkä päättää niistä. Keltaisten valojen asiat ovat niitä, joihin voin vaikuttaa, mutta en päättää niistä. Ja vihreiden valojen asiat niitä, joista päätän itse ja voin vaikuttaa. Aivan turhaa on stressata itseään ajattelemalla lainkaan noiden punaisten valojen poltteessa loistavia – joten niihin vihreisiin kehotti keskittymään.

Positiivareiden Ajatusten Aamiainen on tullut sähköpostiini joka arkiaamu vuodesta 1999 lähtien, ja voin suositella aamujen avausta noilla sanoilla jokaiselle suomalaiselle. Olen tässä monimuotoisen matkani varrella huomannut, että sitä saat mitä ajattelet. Jos näet elämän eri käänteissä ja tilanteissa positiiviset puolet ja keskityt hyvään, niin saat sitä lisää mitä tilaat. Ja päinvastoin, valittaessasi puutetta ja kurjuutta luot lisää onnetonta. Olisi hyvä huomioida myös, että ärtymys myrkyttää yleensä myös ympärillä olevasi. Tämä pätee tietysti niin kotona, kuin työpaikalla. Mielestäni onkin suorastaan mahtavaa kuulla, jos joku lopettaa työpaikassaan huomattuaan ettei se sopinut pirtaan.

Äitini osasi hymyillä ja kulkea sitä kadun valoisaa puolta, vaikka taatusti oli hänkin kivisen tien kulkenut. Uskonkin, että todellisten elämän tuomien vaikeuksien ja vastamäkien tuomat opetukset ohjaava meitä ottautumaan ihan tavallisiin asioihin positiivisemmin. Pienet kolhut eivät tällaisten ihmisten elämässä tunnu lannistaville, vaan niihin osaa suhtautua tyynemmin. Nykyään puhutaan resilienssistä, joka tarkoittaa sujuvaa toimintaa yllättävissäkin tilanteissa. Resilienssi kehittyy positiivisuuden kautta, eli kestät niitä negatiivisia asioita paremmin huomaamalla enemmän positiivisia ympärilläsi.

Vuosi sitten KalPan Voittajaksi! -seminaarissa vieraili Jarmo Kekäläinen kertomassa myös positiivisen ajattelun voimasta, joka amerikkalaisessa kulttuurissa on vahvasti esillä. Meillä Suomessa arvostetaan ehkä liikaa kurttuotsaista tai sitä hiljaa istuvaa. Onko sitä ihminen muka uskottavampi, kun ei liikaa ilakoi? Saisimmekohan me yrittäjät bisneksemmekin paremmin lentoon, jos heittäytyisimme hymyilemään ja ihan vaikka innostumaan jostain asiasta se positiivinen kulma edellä. Toki tosiasiat on tunnustettava ja ongelmiin tartuttava niiden ilmetessä, mutta että ainako sitä ensimmäisenä toisen ideaan pitäisi vastata lytäten, ja niin viisaasti epäkohtia nostaen, että ”Niin, mutta kun..”. Kävisikö enemmän eteenpäin vieden ”Joo, ja sitten..”?

Sirpa Karppi

Kuopion Yrittäjien varapuheenjohtaja ja K-market Neulamuikun kauppias

Kirjoitus julkaistu Savon Sanomat Yritäpä Ite -blogissa 3.7.2018

Tilaa uutiskirje