Business Kuopio

 

Kuka tahansa voi olla tuleva yrittäjä!

19.6.2017

Otsikon väitteestä voi olla vapaasti eri mieltä, mutta viestinnän kohdentamisen näkökulmasta se on täyttä totta. Aloittavia yrittäjiä löytyy kaikista ikäryhmistä opiskelijoista eläkeläisiin ja kaikista ikäryhmistä siltä väliltä päätoimisina tai sivutoimisina. Perinteisesti miehet ovat olleet aktiivisempia yrittäjiä kuin naiset, mutta tässäkin suhteessa on tapahtunut tasoittumista; esimerkiksi viime vuonna muutamilla seuduilla, kuten Tampere ja Varkaus, naiset olivat enemmistössä aloittaneiden yrittäjien joukossa.

Hyvä koulutus on takavuosina ainakin tilastollisesti suojannut yrittäjyydeltä, mutta yrittäjyyskoulutus on yleistynyt korkeakouluissa sekä muissa oppilaitoksissa ja start up -yrittäjyyteen panostettu myös tukipalveluiden muodossa, joten tämäkin myytti alkaa murtua. Tällä hetkellä korkeakoulutaustaisten yrittäjien määrä on hiljalleen kasvussa.

Yrittäjyys alkaa olla mahdollinen uravaihtoehto myös aikaisemmin pitkälti julkisen palvelun tuotannon aloilla kuten terveydenhuollon ja sosiaalipalveluissa. Liekö osansa tulevalla maakuntauudistuksella vai muuten vaan maailman muuttumisella, mutta on ollut havaittavissa lisääntyvää kiinnostusta SOTE-alan yrittäjyyteen. Joko yksinyrittäjät verkostoituvat muiden yrittäjien kanssa tai kokonaan uudet yrittäjät ovat löytäneet verkostoitumisen voiman.

Olipa yrittäjyyttä harkitsevan tausta mikä tahansa, kannattaa hyödyntää aloittavan yrittäjän neuvontapalveluita Kuopion seudun Uusyrityskeskuksessa. Palvelumme ovat asiakkaille ilmaisia ja autamme liikeidean arvioinnissa ja uuden liiketoiminnan suunnittelussa. Palvelumme ovat luottamuksellisia ja asiakkaidemme käytössä ovat myös asiantuntijaverkostomme huippuasiantuntijat eri aloilta mm. taloushallinto, rahoitus, mainonta ja myynti, lainopilliset palvelut ja vakuutusala. Asiantuntijamme ovat sitoutuneet maksuttomaan alkuneuvontaan aloittavan yrittäjän apuna.

Palvelumme laatu ja hyödyllisyys asiakkaillemme on tilastollisesti todistettavissa. Verottajan tietojen mukaan noin puolet kaikista aloittaneista yrityksistä on enää toiminnassa viiden toimintavuoden päästä, mutta meidän neuvontapalveluita käyttäneistä yli kahdeksankymmentä prosenttia on vielä toiminnassa viiden vuoden päästä.

Oletpa kuka tahansa – ota yhteyttä, jos tarvitset apua liiketoiminnan suunnittelussa tai rahoituksessa. Tule käymään meillä, se kannattaa.

Tarja Pöyhönen

Toimitusjohtaja (1.5.2017 alkaen), Kuopionseudun Uusyrityskeskus

Tilaa uutiskirje