Business Kuopio

 

Sport Suomi -hanke yhdistää kaupunkien vahvuudet

12.6.2024

Teksti: Santtu Pirskanen

Muuttuvassa maailmassa tulevaisuuden haasteisiin vastaaminen vaatii uudenlaisia ratkaisua ja uusia ajatusmalleja – siis innovaatioita. Näiden syntymistä tukemaan Suomen yliopistokaupungit ja yliopistokeskuskaupungit ovat solmineet valtion kanssa ekosysteemisopimuksia, joissa tunnistetaan kaupunkiseutujen paikalliset vahvuudet ja niiden linkittyminen ajankohtaisiin teemoihin. Kuopion osalta ekosysteemisopimuksen painopistealueet ovat terveys- ja hyvinvointiteknologia sekä vesiosaaminen.

Nykypäivänä ei kuitenkaan voida toimia vain yksittäisen kaupungin kontekstissa, jos toiminnalle halutaan vaikuttavuutta myös kansainvälisessä mittakaavassa. Tämän vuoksi ekosysteemisopimusten ympärille on rakennettu vetovastuuteemoja, jotka yhdistävät kaupunkien vahvuuksia kansallisesti kiinnostavien teemojen ympärillä. Yhdistämällä kaupunkien vahvuuksia voidaan luoda laajempia osaamisverkostoja ja jopa kansainvälisesti kiinnostavia kokonaisuuksia.

Monialainen innovaatioverkosto

Tälle pohjalle syntyi myös Kuopion, Lahden ja Jyväskylän vetämä Sport Suomi-vetovastuuhanke. Kuopion ekosysteemisopimuksessa on mainittu terveys- ja hyvinvointiteknologian osaaminen ja Jyväskylän sopimuksessa liikunta, terveyden edistäminen ja hyvinvointi. Lahden vahvuusalue taas löytyy kansainvälisetä urheiluliiketoiminnasta ja sen hyödyntämistä. Kolmen kaupungin vahvuusalueet täydentävät toisiaan ja luovat kokonaisuudesta monipuolisen.

Sport Suomen, eli liikunnan, urheilun, terveyden ja hyvinvoinnin innovaatioverkoston, tavoitteena on rakentaa osaamisverkosto, joka edesauttaa yritysten liiketoimintamahdollisuuksia sekä tutkimus, kehitys ja innovaatiotoimintaa. Tavoitetta kohti työskennellään fasilitoimalla tapahtumia, esimerkiksi seminaareja ja työpajoja, joissa yritykset, oppilaitokset, tutkimuslaitokset sekä kuntatoimijat tapaavat toisiaan yhteisen teeman ympärillä. Jo tässä vaiheessa hankkeen vielä jatkuessa voidaan todeta, että yhteistoiminnalle on tilausta ja tarvetta. Yhteisistä tapahtumista on saatu polkaistua käyntiin innovaatiotoimintaa ja yhteiskehittämistä – ja mikä parasta, yli kuntarajojen.

Kansainväliset markkinat kutsuvat

Alueellisen ja valtakunnallisen toiminnan lisäksi Sport Suomi -verkoston vahvana ajatuksena on viedä suomalaista osaamista myös kansainvälisille markkinoille. Tästä konkreettisena esimerkkinä on Sport Suomi -verkoston keväällä fasilitoima yritysdelegaatiomatka Madridiin, jossa mukana olleet yritykset pääsivät avaamaan yhteyksiä ja esittelemään toimintaansa paikallisille toimijoille, kuten esimerkiksi Atletico Madridille, La Ligalle ja Global Sport Innovation Centerille.

Matkan toteutus on hieno esimerkki siitä, kuinka yhdessä toimimalla voidaan luoja laajempaa vaikuttavuutta – kaupunkien olemassa olevia kontakteja avattiin pyyteettömästi koko verkoston käyttöön ja Sport Suomi -verkostona esittäytyminen kaupungin tai yksittäisen yrityksen sijasta keräsi suuremman mielenkiinnon. Mukana oli yritystoimijoita kolmesta Sport Suomen takana olevasta kaupungista, mutta myös muualta suomesta. Pelkästään kolmeen kaupunkiin rajoittuvaa toimintaa ei olla rakentamassa, vaikka strategiset painopisteen Kuopion, Lahden ja Jyväskylän yhdistävätkin.

Vaikka matka on vielä alkutekijöissä, ovat useamman kaupungin väliset vetovastuuhankkeet hieno avaus kohti tulevaisuutta. Poteroihin ei ole varaa jäädä, yhdessä tekemällä voidaan luoda paremmat innovaatioiden, ja seurauksena liiketoiminnan, kehittymiselle. Sport Suomen osalta tapahtumat jatkuvat tulevana syksynä esimerkiksi ”tulevaisuuden liikuntapaikka” -työpajan merkeissä ja varmasti jotain vielä julkaisematontakin on tarjolla.

 


Case Awesome Crowd / Sari Hallikainen

Teksti: Annukka Ollitervo

Taustamarkkinat BGMT:n (Awesome Crowd) Sari Hallikainen kertoo ajatuksia kansainvälistymisestä ja verkostoyhteistyöstä Madridin matkaan peilaten:

”Taustamarkkinat BGMT (Awesome Crowd) on lähes 40-vuotias perheyritys, jonka otin vastuulleni noin seitsemän vuotta sitten. Vuosikymmenten aikana tapahtumien ja kauppakeskusten äänimaisemointi on vaihtunut digitaalisiin elämyspalveluihin, joissa hyödynnetään tekoälyä sekä interaktiivista sisältöä ja VR:ää. Palvelumme soveltuvat hyvin erilaisiin tapahtumiin ja skaalautuvat erinomaisesti areenatasoisiin tarpeisiin asti.

Kokemuksesta tiedän, että kansainvälistyminen vaatii tosi paljon. Se vaatii oikeita ihmisiä ja oikeaa osaamista. Se vaatii myös halua ja kykyä kohdata vaikeitakin asioita, joihin ei ole sillä hetkellä suoraa vastausta, vaan ratkaisut ja apu täytyy löytää sitä mukaan, kun tilanteita tulee vastaan.

Siksi ei tarvinnut montaa hetkeä miettiä, kun minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä Sport Suomi-verkoston mukana luomaan suhteita Madridiin. Ajoitus oli liiketoimintauudistuksemme kannalta täydellinen. Pääsin juuri sopivalla hetkellä pitchaamaan osaamistamme ja uusia palvelujamme aidosti isoille toimijoille. Olemme esimerkiksi kehittäneet urheiluseuran maskotiksi soveltuvan tekoälyhahmon, joka keskustelee reaaliaikaisesti lasten kanssa, sekä peliseinän, joka toimii myös pelilattiana, ja jossa ihminen on itse yksi pelaajista.

“Matkan aikana kävi taas hyvin selväksi, miksi on tärkeää, että me pienenä maana ja pieninä yrityksinä teemme tiivistä yhteistyötä.”

Matkani ehdoton huippuhetki oli vierailu Madridissa LALIGAn pääkonttorilla. Puhuin LALIGAn edustajille tulevaisuuden kannattajakunnasta. Z-sukupolven nuoret eivät enää käy tapahtumissa, vaan he katsovat mieluummin pelejä etänä. Seuraavan 20 vuoden aikajänteellä katsojien houkuttelu ottelutapahtumiin tulee olemaan valtava haaste. Työ pitää aloittaa jo nyt. Meidän palvelumme sijoittuvat stadionilla porttien ja istumapaikan väliin: tarjoamme kävijöille ja erityisesti tälle ikäryhmälle elämyksiä, jotka houkuttelevat heitä saapumaan tapahtumiin.

Olen tavannut isoja urheiluorganisaatioita aikaisemminkin. Yhdysvalloissa olen käynyt pitchaamassa NHL:ssä ja NBA:ssa. Keskusteluyhteyden luominen tämän tasoisiin organisaatioihin ei todellakaan ole pienelle yritykselle helppoa. Siksi arvostan erittäin korkealle Sport Suomen ihmisten työtä avata meille yrityksille ovia valmiiksi. Matka Madridiin onnistui mielestäni hirvittävän hyvin. Kokonaisuus oli huolella suunniteltu ja toteutettu. Lähtisin varmasti uudestaan, jos tilaisuus tarjoutuisi

Ryhmän kesken vallitsi todella hyvä henki. Yrittäjät kannustivat toinen toisiaan, kuuntelimme toistemme pitchejä pohdimme, mitä voisimme vielä parantaa. Matkan aikana kävi taas hyvin selväksi, miksi on tärkeää, että me pienenä maana ja pieninä yrityksinä teemme tiivistä yhteistyötä. Jos haluamme oikeasti kansainvälistyä ja viedä Suomea monipuolisesti maailmalle, se vaatii aitoa yhteistyötä eikä vain puhetta.

Tällaisia matkoja voi varauksetta suositella yrityksille, joilla on rohkeutta ottaa niistä kaikki mahdollinen irti. Kun matka on näin hyvin suunniteltu ja kaikki katettu valmiiksi, vähintä mitä itse voi tehdä, on tuoda mukanaan asenne ja rohkeus jutella, kysellä, verkostoitua ja hankkia uusia kontakteja. Se onnistuu, kun aidosti uskoo omaan tekemiseen ja omaan tuotteeseen.

Sari Hallikainen

Taustamarkkinat BGMT, Awesome Crowd”


Madridin matka toteutettiin kansallisen Sport Suomi -verkoston toimesta. Verkosto perustuu Jyväskylän, Lahden ja Kuopion kaupunkien yhteiseen ja Euroopan aluekehitysrahastosta tuettavaan vetovastuuhankkeeseen, jota toteutetaan 1.4.2023–31.12.2024 välisenä aikana. Matkalle osallistuneita yrityksiä olivat eWatt, Awesome Crowd, SAHA Training, Pro Recovery, Ketoinen, Northern Sports Insight and Intelligence (ACT Head Impact Tracker), Wello2 sekä ONIT Sport.

Tilaa uutiskirje