Business Kuopio

 

Panorama Barin menestystekijöitä ovat maisemat ja sijainti

11.11.2021

Tahkovuoren huipulla sijaitseva Panorama Bar on kasvanut pienestä rinnekahvilasta ympärivuotiseksi maisemaravintolaksi. Seuraava kasvuloikka luo ravintolan ympärille hotellin maisemasviitteineen ja lähdevettä hyödyntävän metsäkylpylän.

Tahkon huipulta Panorama barin terassilta kesäiset järvimaisemat

Panorama Barin omistajat, Harri Jokela ja Katja Kuulusa, ovat pitkän linjan yrittäjiä. He saivat vain reiluina parikymppisinä, vuonna 1997, vuoden franchisingyrittäjä -palkinnon silloisista donitsibisneksistään.

”Se oli hieno hetki, ei siinä pikkupoikana oikein edes tajunnut mistä meidät palkitaan, kun ministerin kourasta kävin palkinnon pokkaamassa”, Jokela naurahtaa.

Donitsit toivat Jokelan ja Kuulusan myös Kuopioon, kun he perustivat kaupunkiin Arnolds-kahvilan. Kuopiosta muodostui perheen kotipaikkakunta, ja vuonna 2008 Jokela siirtyi ravintolatöistä hiihtokoulunjohtajaksi Tahkon laskettelukeskukseen.

”Keskuksen laella sijaitsevan rinnekahvilan edellinen yrittäjä lopetteli samoihin aikoihin toimintaansa, kun Harri aloitti työt Tahkolla. Rinneyhtiön omistaja kysyi olisinko kiinnostunut pyörittämään kahviota, kun meillä oli ravintolayrittäjyydestä kokemusta. Tartuin haasteeseen ja sillä tiellä ollaan”, Kuulusa summaa.

Laajennuksen kautta hotelliksi ja kylpyläksi

Panorama Bar laajeni vuonna 2016 nykyiseksi 575-paikkaiseksi ravintolakokonaisuudeksi. Samaan aikaan Jokela siirtyi hiihtokoulunjohtajan pestistä vaimonsa rinnalle täysipäiväiseksi yrittäjäksi.

Tahkon tuolihissit rinteen huipulle

Panorama Bar tarjoaa nykyisin ravintola- ja tapahtumapalveluita eri tarpeisiin. Syvärin yli levittyvien maisemien äärellä on vietetty lukuisia häitä, ristiäisiä, syntymäpäiviä, sukukokouksia, valmistujaisia ja yritystilaisuuksia. Lisäksi ravintolassa järjestetään sen omia tapahtumia, kuten October festiä ja Superpääsiäistä. Myös perinteinen after ski liveartisteineen on suosittu.

”Oman erityispiirteensä tapahtumille antaa se, että ravintola sijaitsee ikään kuin tiettömien taipaleiden päässä, vaikka meille tie tuleekin. Kuljetuksen juhliin voi järjestää esimerkiksi lumikissan kyydillä, joka takaa omanlaisensa elämyksen”, Jokela sanoo.

Panorama barin saunan ikkunasta talviset iltamaisematSeuraavaksi Jokela ja Kuulusa ovat valmiita tekemään yrityshistoriansa suurimman investoinnin, kun Tahkon laelle rakentuu hotelli, metsäkylpylä ja toinen ravintola. Hankkeen kaavoitus on juuri saatu päätökseen. Kylpylään on tulossa kolme erilaista ulkoallasta ja kolme puulämmitteistä, käsinvuollusta hirrestä rakennettua saunaa. Erikoisin saunoista on latvasauna, joka on niin korkealla, että sen ikkunoista näkyvät puiden latvat.

Kylpylän altaissa tullaan käyttämään alueella sijaitsevasta lähteestä saatua vettä. Lähteen tarina kietoutuu Panorama Barin laajennustyöhön: viranomaiset vaativat, että ravintolaan on tultava juokseva vesi ja yrittäjät muistivat kuulleensa, että alueella on sijainnut lähde. Kaivuutöihin palkattu kaivinkoneurakoitsija tiesi mistä lähteen pitäisi löytyä ja lopulta se löytyikin.

”Lähde tuottaa 15 kuutiota vettä päivässä eikä se ole hellekesinäkään ehtynyt, vaikka käytämme sitä kaikkeen vedentarpeeseemme. Lähdevettä on niin runsaasti, että teetämme siitä panimossa omaa oluttakin”, Kuulusa kertoo.

Nopea reagointikyky auttoi korona-aikana

Kokemus on opettanut Panorama Barin yrittäjäpariskunnalle, että muuttuviin tilanteisiin on reagoitava nopeasti. Näin kävi myös koronan yllätettyä ravintola-alan. Jokela ja Kuulusa hakivat heti luvat, jotka mahdollistivat alkoholin take away -myynnin pääsiäisenä – vilkkaimpaan sesonkiaikaan. Muilta Tahkon alueen ravintoloilta luvat puuttuivat.

”Asiakkaat olivat todella tyytyväisiä, että olimme varautuneet tilanteeseen. Seuraamme yleensäkin tuntosarvet herkkänä mitä asiakaspinnassa tapahtuu, se on yksi menestystekijöistämme”, Jokela arvioi.

Nopean reagointikyvyn lisäksi Panorama Barin yrittäjät painottavat verkostoitumisen ja yhteistyön tärkeyttä. He arvioivat, että kun toinen menestyy niin alkaa toinenkin menestymään. Toinen tärkeä tekijä on usko omaan tekemiseen.

”Markkinatalous perustuu tuotteeseen, johon uskotaan ja jonka eteen tehdään töitä. Jossakin vaiheessa tuote alkaa tuottamaan tuloksia ja tuomaan asiakasvirtaa. Näin on kohdallamme jo käynyt, mutta sama pätee minkä alan yritykseen tahansa. Kaikille pätevät samat lainalaisuudet”, Jokela luonnehtii.

Panorama barin terassilta Tahkon huipulta upeat syksyiset maisemat

Teksti: Minna Akiola

Kuvat: Panorama Bar

Tilaa uutiskirje