4.4.2024
Maailman pohjoisimman korutehtaan historia on pitkä ja monivaiheinen. Pienenä kultasepän verstaana aloittanut Lumoava Finland Oy on noussut yhdeksi Suomen suurimmista jalometallikorujen valmistajista.
Lumoavan pääomistaja, toimitusjohtaja Mikko Pessi jatkaa isoisänsä Eino Räsäsen jalanjäljillä. Räsänen osti kultasepänverstaan 12 000 markalla ollessaan lomalla sodasta vuonna 1942. Ajatuksena oli tuottaa verstaan avulla elanto perheelle.
– On löytynyt muutamia kirjeitä, joissa Eino Räsänen on kenttäpostin välityksellä lähettänyt työntekijöilleen ohjeita kultasepän töihin. Se oli silloista tiedonvälitystä, Lumoavan muotoilujohtaja ja osakas Heikki Hartikainen toteaa.
Myöhemmin Räsänen osti myös Kuopion Kultaseppä Oy:n ja yritysfuusion seurauksena nimeksi tuli Saurum Oy. Vuonna 2022 yritys juhli 80-vuotista taivaltaan ja samalla lainasi nykyisen nimensä tunnetuimmalta korumerkiltään, Lumoavalta.
– Merkki syntyi jo 2008 ja on sen jälkeen vain vahvistanut asemaansa markkinoilla. Vähittäisliikkeet suhtautuivat erittäin suopeasti brändin uutuusarvoon. Ajoittain teki jopa vähän tiukkaa pysyä kasvun perässä ja saada tuotettua tuotteita kysynnän mukaan. Brändin rakentaminen ja markkinointi on vaatinut kovaa työtä, jotta kuluttajien mielenkiinto on säilynyt, Hartikainen sanoo.
Lumoava valmistaa kaikki tuotteensa Kuopiossa. Yhtiö on ollut hanakka investoimaan uusiin teknologioihin. Uusista tuotantomenetelmistä huolimatta korujen valmistus kuitenkin nojaa edelleen vahvasti perinteiseen käsityöhön, jossa pystyy kehittämään itseään ja näkee työnsä jäljen. Käsityövaiheet eivät Hartikaisen mukaan tältä alalta ihan herkästi automatisoidu.
– Se on myös hienoa, että suomalaiset edelleen arvostavat käsityötä.
Vaikka Lumoavalla onkin muun muassa Muumi-lisenssin ansiosta jonkin verran korumyyntiä ulkomaille, ei yhtiö ole suuressa mittakaavassa suuntaamassa kansainvälisille markkinoille. Erottautuminen kilpailijoista olisi hankalaa ja vaatisi myös rahallisia panostuksia. Hartikainen ei näe, että isossa kuvassa kansainväliset markkinat olisivat merkittävämmät Lumoavalle kuin kotimaan markkinat. Tunnettuuden rakentaminen ulkomailla vaatisi paljon kontakteja sekä paikallisen agentuurin siellä minne on menossa.
– Meillä riittää työsarkaa vielä Suomessakin, Hartikainen summaa.
Lumoavan menestys on sekoitus määrätietoisuutta, innostusta ja talon sisäistä yrittäjyyttä. Vaikka vahingonlaukauksiakin on tullut, on korjausliikkeitä osattu tehdä. Hartikainen arvioi, että pitkällä aikavälillä Lumoavan taival on ollut loivaa vuoristorataa, jossa on nousunsa ja laskunsa.
– Tällä alalla ei ole odotettavissa pikavoittoja, vaan kyseessä on maraton. Olemme keskittyneet omaan mallistoomme ja priorisoineet toimintaamme, se on ollut kannattava ratkaisu.
Hartikainen arvostaa yrityksissä sitkeyttä, kykyä visioida toimintaa ja rohkeutta lähteä jalostamaan tuotteitaan. On myös pystyttävä erottumaan kilpailijoista muullakin kuin hinnalla. Samoja oppeja hän on hyödyntänyt kehittäessään uusia tuotteita.
– Pitää tehdä onnistuneita valintoja, jotta myös yrityksen talouspäälliköt pysyvät tyytyväisinä, hän naurahtaa.
Lumoavan verkkosivut: lumoava.fi
Lumoava Finland tekee yhteistyötä Kuopion alueen kultaseppien kanssa sekä tarjoaa töitä alan freelancereille. Lisäksi yhtiö on tehnyt myös poikkitieteellisempää yhteistyötä kuopiolaisen Heart2Saven kanssa rytmihäiriöiden tunnistamiseen ja tarkkailuun kehitetyn korun suunnittelussa. Koru on osa Awario-palvelua, joka sisältää korun, analyysipalvelun sekä sovelluksen. Lumoava on vastannut korun muotoilusta.
– Korut myös valmistetaan tehtaallamme. Sen materiaaleja ovat suomalainen luonnonkuitukomposiitti ja kierrätetty platinapinnoitettu hopea. Muoto puolestaan mukailee kiviä, jotka vesi on kiillottanut pyöreiksi ja sileiksi, Lumoavan muotoilujohtaja Heikki Hartikainen kertoo.
Teksti: Minna Akiola
Kuvat: Lumoava