Business Kuopio

 

Kuopion 9. Hyvinvointiseminaari – Monikulttuurisuus yhteisössä 

15.06.2023

kohti vahvistuvaa yhteistä identiteettiä

Aika: 15.6.2023 | klo 9–15
Paikka: Kuopion musiikkikeskus / klo 9–13 Kamarimusiikkisali ja klo 13–15 Valohalli

Kuopion yhdeksäs hyvinvointiseminaari pureutuu yhteisöllisyyden, osallisuuden ja hyvien väestösuhteiden edistämiseen. Painopiste on erityisesti maahanmuuttajien integroitumisesta kuntaan ja työelämään sekä monikulttuurisuuden tuoma rikkaus.

Moninaistuva yhteiskunta haastaa tämänhetkiset toimintamallit

Seminaarin aamupäivän osuudessa kuullaan alansa huippuasiantuntijoiden puheenvuoroja. Futuristi Ilkka Halava nostaa puheenvuorossaan esiin, miten moninaistuva yhteiskunta haastaa tämänhetkiset toimintamallit. Helsingin yliopiston talous- ja sosiaalihistorian dosentti Mikko Salasuo tarkastelee puheenvuorossaan harrastamista nuorten kasvun, kehityksen ja hyvinvoinnin areenana ja Helsingin yliopiston kaupunkisosiologian dosentti Pasi Mäenpää kansalaistoiminnan muuttumista. Esimerkin kansalaisaktivismista osana kunnan toimintaa kertoo Kuopion kaupungin kulttuurisuunnittelija Nina Venäläinen. Aamupäivän osuudessa paneudumme myös monikulttuurisiin työyhteisöihin THL:n tutkimuspäällikkö Natalia Skogbergin ja Finvectorin henkilöstöjohtajan puheenvuorojen myötä.

Highlights Stage yhteiskunnallisen keskustelun areenana

Osana hyvinvointiseminaaria musiikkikeskuksen Valohallissa toteutuu Kuopion kaupungin uusi yhteiskunnallisen keskustelun konsepti: Highlights Stage. Stagella Nicole Natalie V. Furnes ja Gro-Marie Thomassen, kertovat Kuopion Norjan ystävyyskaupungin BodØn toiminnasta integraation ja osallisuuden edistämisessä. Stagella pääsemme myös seuraamaan dialogeja yhteiskunnan eheyden ja osallisuuden vahvistamisesta sekä monikulttuurisuudesta voimavarana oppimiselle ja kehittymiselle.

Hyvinvointiseminaarin järjestää Kuopion kaupunki yhteistyössä Kuopio Tanssii ja Soi Festivaalin kanssa. Seminaari on maksuton!

Lataa ohjelma tästä (pdf) tai  tutustu ohjelmaan tarkemmin: www.kuopio.fi/hyvinvointiseminaari.

Ilmoittaudu mukaan seminaariin tästä linkistä

Tapahtumat kuukausittain

Arkisto

Tilaa uutiskirje