Business Kuopio

 

Asemanseutu rakentuu suunnitellusti

3.2.2021

Kuopion asemanseutu on merkittävä tervetulopiste kuopiolaisille ja muualta tuleville. Sen toimivuus ja ulkomuoto on tärkeää saada vastaamaan nykyajan vaatimuksia. Asemanseutu on osa Itä-Suomen saavutettavuutta ja koko Pohjois-Savolle tärkeä liikenteellinen solmukohta, ja siten tärkeä osa Kuopion keskustan kehittämistä.

Kuopion asemanseutu kattaa henkilöratapihan, linja-autoaseman ja rautatieaseman alueet sekä ympäröivät kadut yhteyksineen ja palveluineen. Liikkumisen ja matkustamisen näkökulmasta toimintoja ja palveluja sijoittuu koko alueelle. Kokonaisuus käsittää monta kiinteistön- ja maanomistajaa ja monta operoivaa organisaatiota, ja se rakentuu usean eri toimijan rahoituksen, yhteistyön ja ajoituksen kautta.

– Asemanseudun kokonaisuus on jo edennyt pitkälle, mutta kyllä tekemistäkin vielä riittää, hankejohtaja Antti Niskanen Kuopion kaupungilta toteaa. Kuopion kaupunki on rakentanut alueelle merkittävästi liikenneinfraa ja Rakennusliike Lapti Oy on toteuttanut laajat yksityissektorin investoinnit. Myös yhteistyö Väyläviraston kanssa on jo aloitettu oikaisemalla asematunneli. Merkittävä rooli asioiden etenemisessä on osaltaan ollut myös ELY:n ja Pohjois-Savon liiton EAKR-rahoituksilla.

Väylävirasto on nyt saanut määrärahaa henkilö- ja tavararatapihojen uudistamiseen. Ensisijaisesti priorisoidaan henkilöratapihan nykyaikaistaminen. Tämä tarkoittaa ulkonäköseikkojen lisäksi etenkin matkaketjujen sujuvoittamista ja esteettömän kulun varmistamista.

– VR Yhtymä Oy omistaa vanhan rautatieaseman ja luonnollisesti haluamme, että siihenkin tulee tehtyä tarpeelliset kokonaisuuteen soveltuvat uudistukset omistajansa toimesta, Niskanen jatkaa.

Jotain uutta ja jotain vanhaa

Radan alittava tunneliuudistus on rahoitus- ja ajoitussyistä järjestetty kahdessa vaiheessa. Vain pieni osa on uutta tässä vaiheessa ja suurin osa on vanhaa, joten kontrasti on ilmeinen.

– Syynä tähän on se, että Laptin Kuopion Portin rakentamisen alkaessa, valtiolla ei vielä ollut päätöstä ratapiharemontin määrärahasta. Tästä johtuen asian edistämiseksi toteutettiin aikataulu- ja paikkakriittinen matkustajatunnelin oikaisu Väyläviraston ja kaupungin yhteishankkeena EAKR -rahoituksella. Ilman ELY-keskuksen rahoitusta matkustajatunnelin oikaisu olisi jäänyt tekemättä, kertoo Antti Niskanen asian taustaa.

Tunnelin ja henkilöratapihan parantaminen jatkuu nyt uudistetusta pätkästä eteenpäin saumattomasti ja yhteensopivasti Väyläviraston 36 miljoonan euron määrärahalla vuosina 2021-2024. Vuonna 2021 suunnitellaan ja rakentaminen tapahtuu vuosien 2022-2023 aikana. Viimeistelytöitä tehdään vuonna 2024. Ratapihauudistuksen keskeinen tavoite on toteuttaa matkustajille sujuvat ja esteettömät liikkumisyhteydet yhteensopivasti jo aikaisemmin toteutetun rakentamisen kanssa.

– Yhteistyö Väyläviraston kanssa on sujunut erinomaisesti vaikeassa tilanteessa. Kuopion henkilöratapihan parantaminen on ollut yksi keskeinen puuttuva osa asemanseudun kokonaisuuden rakentamisessa. Ja itse asiassa nyt, kiitos monien ihmisten panostuksen rahoituksen saamiseksi Kuopioon, ratapiharemontti ajoittuu melko hyvin Laptin rakentamisen aikatauluun, toteaa Antti Niskanen.

Paljon on jo tehty ja alue on jo nyt viihtyisyyden ja kaupunkikuvan suhteen ehostunut verrattuna lähtötilanteeseen. Palveluja, asumista ja työpaikkoja on syntynyt keskustaan. Asemanseutujen kehittäminen on tällaisessa monitoimijaympäristössä haasteellista.

Yhdessä maaliin asti

Tilanne ei vielä ole optimaalinen, koska työtä on vielä jäljellä. Lopputilanteessa asemanseutu tarjoaa palveluja niin matkustajille kuin lähialueiden asukkaillekin muodostaen erilaisten kulkumuotojen kohtaamispaikan sekä ennen kaikkea mahdollistaa esteettömän liikkumisen alueella. Ratapihauudistuksen, kaupungin viimeistelytöiden ja Laptin jäljellä olevien kohteiden myötä asemanseudun kokonaisuus valmistuu pääosin vuonna 2023.

Lisätietoja: Antti Niskanen, hankejohtaja, Kuopion kaupunki, 044 718 5120, antti.niskanen@kuopio.fi

Uutiset

Tilaa uutiskirje