15.6.2021
Kaupunginhallituksen päätöstiedotteen osakatsaus 14.6.2021
Kuopion virallinen väkiluku 31.12.2020 oli 120 120 henkilöä. Kuopio on väkiluvultaan Suomen 8. suurin kaupunki. Kuopion väestönkasvu oli 928 henkeä (0,8 %) vuonna 2020 ja 618 henkeä (0,5 %) vuonna 2020. Kuopion väestönkasvu perustui erityisesti 15–24-vuotiaista saatuun muuttovoittoon. Muuttotappiota Kuopio kärsi 25–44-vuotiaiden ja lasten ikäryhmässä. Luonnollinen väestönkasvu on ollut Kuopiossa negatiivinen viime vuosina eli kuolleita on ollut enemmän kuin syntyneitä. Vuonna 2020 luonnollinen väestönmuutos oli -27 henkeä.
Asuntoja valmistui 1329 vuonna 2020. Eniten asuntoja valmistui keskustaan, ja Saaristokaupungin Lehtoniemeen. Vuonna 2021 ennakoidaan valmistuvan noin 1200 asuntoa. Väestönkasvu ja asuntotuotanto kohdistuvat tulevina vuosina yhä useammalle alueelle. Vuoteen 2025 mennessä vahvimpia väestönkasvun alueita ovat Saaristokaupungin Lehtoniemen ohella Keskusta, Hiltulanlahti, Haapa-niemi (Mölymäki), Savilahti sekä Puijonlaakso.
Kuopion työpaikkakehitys oli suotuisaa vuosina 2010–2012 ja 2016–2018. Työpaikkoja syntyi keskimäärin 800 työpaikkaa vuosittain. Työpaikkojen määrä väheni vuosina 2013–2015 keskimäärin 600 työpaikkaa vuosittain. Koronavuosi 2020 merkitsi Kuopion seudun yritysten liikevaihdon ja palkkasumman kasvukehityksen taittumista. Kuopion seudun yritysten liikevaihto väheni 1,3 % vuonna 2020.
Kuopion väestöä, elinkeinoja sekä asumista koskevat lähtötiedot on koottu ja tarkistettu tulevan vuoden talousarvion laadintaa varten. Lähtötietoja käytetään myös useamman vuoden käsittävän toiminta- ja taloussuunnittelun, palvelujen suunnittelun sekä kaavoituksen perusteina. Ohjelmointia tarkistetaan vuodelle 2022 hyväksyttävän talousarvion/toiminta- ja taloussuunnitelman (2022–2025) yhteydessä. Raportti on laadittu Power BI -ohjelmalla ja julkaistaan kokonaisuudessaan Kuopion kaupungin verkkosivulla hyväksymisen jälkeen.