12.8.2022
Järvialueesta on kehittymässä yksi Suomen vetovoimaisimmista matkailualueista. Pohjoissavolainen Osuuskauppa PeeÄssä tukee tätä tavoitetta panostamalla isosti Kuopiossa, Iisalmessa ja Tahkolla sijaitsevien hotelliensa kehitykseen. Mittavimmat, 17 miljoonan euron uudistustyöt tehdään Break Sokos Hotel Tahkolla.
”Matkailuelinkeino on koko Pohjois-Savolle miljoonien arvoinen vientituote. Alan työllistävä vaikutus on suuri ja verojalanjälki iso. Alueella on vielä paljon potentiaalia matkailun kasvattamiseen, mutta se vaatii investointeja niin majoitusyritysten ja ohjelmapalveluiden laatuun kuin tarjonnan määrään. Osuuskaupan liiketoiminnassa matkailulla on merkittävä rooli ja siihen panostetaan”, Osuuskauppa PeeÄssän toimitusjohtaja Mikko Junttila sanoo.
”Nykymatkailija on halukas maksamaan laadusta. Meidän hotellimme viedään uudistuksissa suoraan odotukset ylittävälle tasolle, ihmisten yksilöllisyyden tarve ja vapauden kaipuu huomioiden”, Junttila lupaa.
Vapauden kutsu kuuluu erityisesti Tahkolta. ”Siellä laadukkaaseen hotellilomaan liittyy kutkuttavan vapauden tunteen ruokkiminen. Sen tunteen, kun ollaan irti arjen monista vaateista ja kaikki on mahdollista. Herätään luontomaisemaan hyvin nukutun yön jälkeen, hengitetään raikasta ilmaa omalla parvekkeella ja siirrytään sitten valmiille aamiaiselle pohtimaan, millaisia seikkailuja tänään valitaan”, Osuuskauppa PeeÄssän toimialajohtaja Ville Puustinen maalaa.
Break Sokos Hotel Tahkosta rakentuu uudistuksen myötä tyylikäs hotelli, jossa luontomaisema on osa elämystä niin hotellihuoneessa kuin sen äärellä. Kaikki hotellihuoneet ja vastaanotto uudistetaan, osa hotellia rakennetaan jopa kokonaan uudelleen. Seitsemänkerroksiseen uudisosaan tulee yli 50 maisemahuonetta, monimuotoisia vapaa-ajan tiloja ja katolle uutta ravintolatilaa. Uudistustyöt alkavat alkuvuonna 2023 ja valmistuvat vuoden 2024 aikana.
”Hotelliuudistus on luontainen jatkumo Tahkon alueen muille käynnissä oleville kehityshankkeille, joihin kuuluu mm. reitistöjen ja palveluiden kehittämistä, esimerkkeinä Pohjoismaiden suurin vaijeriliuku, pyöräilyreitistöt ja Tahkon huipulle tuleva metsäkylpylä. Tahkon kehittämisen kattotason tavoitteina on luoda Tahkosta kotimaan halutuin ympärivuotinen vapaa-ajan matkakohde ja viisinkertaistaa ulkomaisten matkailijoiden määrä alueella vuoteen 2030 mennessä”, myös kehitysyhtiön hallituksen puheenjohtajana toimiva Puustinen kertoo.
Kuopiolaisen Original Sokos Hotel Puijonsarven vuonna 2018 alkanut kehitystyö jatkuu hotellihuoneiden mittavalla uudistuksella, joka alkaa lokakuussa 2022 ja valmistuu vapuksi 2023. Iisalmen bisnesmatkailuun painottunut Original Sokos Hotel Koljonvirta uudistetaan täysin kesäkuuhun 2023 mennessä. Hotelliin tulee mm. uusi ravintolamaailma terasseineen.
Lisätietoja:
Osuuskauppa PeeÄssä
on yli 122 000 asiakasomistajan omistama palvelualan yritys Pohjois-Savossa. Osuuskauppa kehittää omalla työllään niin jäsenten kuin koko Pohjois-Savon hyvinvointia. PeeÄssä operoi alueellaan kolmea Sokos Hotellia; Kuopion Original Sokos Hotel Puijonsarvea, Iisalmen Original Sokos Hotel Koljonvirtaa ja Tahkon Break Sokos Hotel Tahkoa.