23.10.2024
Draft-liikeideaohjelman syyskuun kierrokselle haki kokonaisuudessaan 26 tiimiä, joista 11 palkittiin rahoituksella. Draft-ohjelmasta on muodostunut yksi merkittävimpiä yrityskiihdyttämöjä Pohjois-Savossa sekä Itä-Suomessa. Ohjelma toimii Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa.
Kaikki syyskuun kierroksella liikeideaansa esitelleet 12 tiimiä ensimmäisellä kierroksella ja seitsemän toisella kierroksella omasivat hyvin erilaisia liikeideoita sekä osaamista. Kierroksella kuitenkin korostuivat esimerkiksi verkkoliiketoiminta, teknologiaratkaisut sekä yleisesti ravitsemus sekä liiketoiminnan kehittäminen. Lisäksi mukana oli ensimmäisiä rahoitettuja tiimejä Iisalmesta.
– Tällä kierroksella oli paljon erittäin hyviä hakijoita ja kiinnostus ohjelmaa kohtaan on selkeästi lisääntynyt, iloitsee Business Kuopion yritysasiantuntija Marja-Leena Laitinen.
Edistämme Draft-ohjelmassa maakunnallisesti uusien liikeideoiden etenemistä, erityisesti tiimien kyvykkyyksiä uusien tuotteiden ja palveluiden kaupallistamiseen ja autamme keskeisten verkostojen löytämisessä. Yksilötapaamisissa, ohjelman valmennuksissa ja palautteen kautta autamme kehittämään tiimin liikeideaa niin, että sillä on parempia edellytyksiä käytännön liiketoiminnaksi. Tiimi voi tulla mukaan ohjelmaan esimerkiksi tuoteidealla, palveluidealla, uudella liiketoimintamallilla tai perinteisemmälläkin liikeidealla. Ohjelma on osa Business Center Pohjois-Savon palveluverkoston toimintaa ja tukee usean liikeidean etenemistä varhaisesta vaiheesta kohti kasvua.
Hakuaikana korostamme sitä, että tiimin tavoitteena on tuoda toimialalle esimerkiksi uusia ratkaisuja tai lähestymistapoja. Ratkaisu voi sisältää uusia tuoteominaisuuksia tai erilaisia tapoja käyttää perinteisiä palveluita, vaikka digitaalisuutta hyödyntäen. Ohjelman aikana tiimin käyttöön tuodaan myös heille hyödyllisiä verkostoja. Business Center Pohjois-Savo tarjoaa monipuolisesti erilaisia tapahtumia sekä tiimisparrauksia, jossa voidaan etsiä liikeideoille myös muita rahoitusmahdollisuuksia.
Seuraava Draft-haku aukeaa pian, ja hakea voi 13.1.2025 saakka. Hakijan kannattaa valmistautua hakuun hyvin, esimerkiksi henkilökohtaisen valmennuksen avulla yhdessä asiantuntijoidemme kanssa.
Eemeli Antikainen ja Leevi Leppänen – Savonia-ammattikorkeakoulu
Liikeideana on kehittää mobiilisovellus, joka auttaa NEPSY-, ja vilkkaita lapsia hoitamaan heidän päivittäisiä askareitansa koostamalla ne palkitseviksi tehtäviksi.
Vladislav Beresnev & Emil Berdino – Savon ammattiopisto
The business idea is an ecosystem revolutionising online careers globally. Work marketplace, education, experience, full-time jobs, community – all this forms a single chain where each cell plays its role in ensuring the success of everyone involved in online work.
Oona Lyytikäinen – Iisalmen Kaupunki
Liikeideana on luoda alusta, joka yksinkertaistaa ja nopeuttaa hankintaprosesseja. Ratkaisu helpottaa asiakkaiden toimintaa, vähentää työllistävää manuaalista työtä ja tuo avoimuutta hankintoihin.
Mikko Airaksinen, Miia Lenkkeri-Tamminen ja Heidi Mäkinen– Savonia-ammattikorkeakoulu
Liikeideana on kehittää uudenlainen tuote kompostointiin. Ratkaisun avulla kompostoijan on mahdollista saada komposti pysymään toimivampana luonnollisella menetelmällä ja kustannustehokkaasti ympäri vuoden.
Janis Linden – Iisalmen Kaupunki
Liikeideana on valmistaa vastuullisuus- sekä kestävyystavoitteet huomioon ottaen kamppailulajeihin soveltuvia kotimaisia vaatteita ja myydä niitä verkkokaupassa.
Liiketoimintaidea eläinten hyvinvointiin liittyen – Kuopion kaupunki
Päivi Lassila – Kuopion Kaupunki
Liikeideana on kehittää sovellus, joka toimii apuna oman henkilökohtaisen ruokalistan suunnitteluun. Sovelluksesta löytyy valmiita asiantuntijoiden suunnittelemia tai itse lisättyjä ruokalistoja ja -reseptejä.
Topi Vesamäki & Lauri Miettinen – Kuopion kaupunki
Liikeideana on rakentaa kommunikaatiomenetelmä, joka yhdistää mobiilisovelluksen ja NFC tagit. Asiakkaat voivat ostaa NFC tageja, jotka skannattuaan toiset ihmiset voivat ottaa yhteyttä tagin omistajaan mobiilisovelluksella.
Anne-Mari Pitkänen– Itä-Suomen yliopisto
Liikeideana on luoda organisaatioille tarkoitettu erikoisalojen sanaston sekä yleiskielitaidon kehittämisen sovellus, joka mahdollistaa oppijalle henkilökohtaisesti räätälöidyn oppimispolun, osaamisen diagnostiikkaa sekä tekoälyä hyödyntämällä.
Kelvin Aliche – Savonia-ammattikorkeakoulu
MyNursie’s business concept is a mobile application, which provides a comprehensive approach to monitoring and treating several common diseases. The application guides and engages users in generating health data over the long term and automatically responds to changes in health status. The collected real-world health data can be utilized, among other things, to verify and present the eligibility criteria for special medication reimbursement and help pharma companies collect real-world data during clinical trials.
Sanna Huovinen & Jarkko Kinnunen – Itä-Suomen yliopisto
Naturalsin liikeideana on kehittää suoliston hyvinvointia edistävää ja ylläpitävää synbioottista tuotetta suomalaisille ja kansainvälisille markkinoille.
Isot onnittelut kaikille kierroksella valituille ja rahoitetuille tiimeille!
Draftin ensimmäisen vaiheen sekä jatkovaiheen valinnat tekivät Business Kuopion, Iisalmen Yrityspalvelujen Savonia-ammattikorkeakoulun, Savon-ammattiopiston ja Itä-Suomen Yliopiston yrittäjyysasiantuntijoista muodostuva monijäseninen ja -alainen tiimi.
Seuraava Draft-kierros on tammikuussa 2025, ja sen haku aukeaa pian. Hakuohjeet löytyvät ohjelman verkkosivuilta osoitteesta draftprogram.com/kuopion-haku/.
Palveluihin voi tutustua tarkemmin osoitteessa www.bcpohjois-savo.fi.
Matti Laitinen
+358 44 785 6333
matti.laitinen@savonia.fi
Harri Holopainen
+358 44 785 6442
harri.holopainen@savonia.fi
Business Center Pohjois-Savo tiimi